Ei--automaattisten laitteiden modulaarinen suunnittelu voi parantaa merkittävästi suunnittelun tehokkuutta, vähentää valmistuskustannuksia, lyhentää toimitusaikoja ja parantaa laitteiden huollettavuutta. Keskeisiä vaiheita ovat toiminnallinen analyysi ja moduulijako (esim. prosessitoimintomoduulit, voimansiirtomoduulit, ohjausmoduulit, rakennetukimoduulit), standardoitu moduulisuunnittelu (ulottuvuusstandardointi, rajapintojen standardointi, suorituskyvyn standardointi) ja moduulikirjaston rakentaminen ja hallintajärjestelmä (moduulitietokannan perustaminen 3D-mallien, teknisten parametrien jne. tallentamiseen).
Toteutusmenetelmiin kuuluu mekaanisten rakenteiden modularisointi (yhdistetty runkosuunnittelu, pika-muutosmekanismin suunnittelu, liikemoduulisovellus, toiminnallinen pään nopea käyttöliittymä), sähköjärjestelmien modularisointi (hajautettu I/O-suunnittelu, vakiojohdotusmääritykset, esikootut johtosarjat, modulaariset ohjauskaapit) sekä ohjelmistojärjestelmien modularisointi, H-konfigurointikirjasto, parametrimallilohko, laitteiston tilamallilohko.
Käyttöönoton haasteita ja vastatoimia ovat alkuinvestoinnin tasapainottaminen pitkän -hyötyjen kanssa (moduulikehityskustannusten kuolettaminen 3–5 projektilla), standardoinnin ja räätälöinnin välinen ristiriita ("ydinmoduulin standardointi + oheislaitteiden mukauttaminen" -strategian ottaminen käyttöön), moduulien yhteensopivuusongelmat (tiukan versionhallintamekanismin luominen) ja tämän suunnittelijoiden koulutuksen ja suunnittelun ammatillisen arvioinnin muuttaminen. Hyötyarvioinnit osoittavat, että T&K-tehokkuus laskee 30-50 %, valmistuskustannukset 15-25 %, työkustannukset 20-35 %, toimitusjaksot 40-60 %, huoltomukavuus paranee (vikadiagnoosi ja varaosien vaihtoaika lyhenee yli 50 %) ja tietoa kertyy.
Tulevia kehitystrendejä ovat muun muassa digitaalisen kaksoisteknologian soveltaminen, tekoäly{0}}avusteinen suunnittelu, pilvialustojen yhteistyö ja mukautuva käyttöliittymätekniikka.